Piha-alpakoita Alpakkamaassa

pihaAjatus siitä, että puuhastellaan pihamaalla ja koirat ovat vapaana touhuten omiaan siinä ympärillä, on aina tuntunut tosi kivalta. No, aikanaan kun oli koiria, tämä ei todellakaan onnistunut. Kun selkänsä käänti, ne olivat jo omilla teillään. Jokin aika sitten syttyi ajatus piha-alpakoista – jospa ne viihtyisivät vapaana pihassa? Arvaatteko kuinka kävi 😉

Tielle laitettiin portti, etteivät alpakat lähde lenkkeilemään talvella totuttuun suuntaan. Muuten luotettiin siihen, että paksu lumihanki kyllä rajaa pihaa. Tinja ja Tiukuhan tulivat mielellään ulos aitauksesta, kuten aina – uteliaita ja touhukkaita kun ovat 🙂 Muita ei tässä vaiheessa uskallettu vapaaksi päästääkään. Jonkun aikaa sisarukset ihmettelivät tallin ja aitauksen lähellä, sitten pikkuhiljaa kauemmas – yhdessä totta kai. Metsän reunaan johti polku, jota pitkin oli helppo tallustaa ja rohkeus palkittiin – niin monta herkullista kuusta syötäväksi! Siinähän vierähti tovi jos toinenkin, ja sitten olikin kiva tallustella jo talliin. Liekö vessahätä, jano vai äitiä ikävä, mutta hyvä mieli jäi kaikille näistä piha-alpakoista!

Hyvästä kokemuksesta ilahtuneena päätettiin toisen kerran päästää Tellakin tyttöjen kanssa pihaan. Mamma lähtikin heti tielle päin hyvin päämäärätietoisin askelin, kuikuili portin sivut, mutta kääntyi kuitenkin pellolle päin. Edelleen vahvoin askelin, katse eteenpäin suunnattuna Mamma suuntasi polkua eteenpäin. Tässä vaiheessa alkoi hirvittämään ja houkuttelimme Tellan takaisin talliin, onneksi hän on niin perso ruoalle, että se kävi helposti. Huh! Kaikista alpakoista ei taidakaan olla piha-alpakoiksi!

Toki piti vielä antaa Barbille ja Emilillekin mahdollisuus. Tallin ovi auki ja Barbihan suuntasi heti pihalle. Siinä vaiheessa kun Emil huomasi Barbin lähteneen ja meni varovasti perässä, Barbi olikin jo hävinnyt tallin nurkan taakse. “Yhyy” tuumasi Emil ja pakeni kiireesti talliin takaisin! Tallista aitaukseen ja sieltähän näki jo Barbinkin kulkemassa pitkin pihaa. Siihen päättyi Emilin piha-alpakka-kokeilu – vaikka koko ajan oli pääsy pihaan, Emilin mielestä oli kivempaa katsella turvallisesti aitauksesta käsin Barbin pihailuja. Entä mitä teki Barbi yksin pihalla tallustaessaan? Barbikaan ei kauaa tallin lähistöllä ihmetellyt, vaan lähti polkua pitkin tarmokkaasti pellolle päin. Kun polku loppui, Barbi tarpoi lumihangessa eteenpäin ja ihan yksin, huh miten rohkeaa! Hanki kuitenkin jatkui ja jatkui eikä Barbi voinut muuta kuin kääntyä takaisin. Tässä vaiheessa avattiin aitauksen portti ja ehkä Emilin yninäkin vähän auttoi ja saatiin Barbi takaisin aitaukseen.

Niin ne ovat alpakat tässäkin asiassa niin yksilöitä! Tinja ja Tiuku ovat olleet piha-alpakoina enemmänkin, nyt jo kirmaten pitkin polkuja ja niin pitkälle kuin polkua riittää. Metsän puolellekin ovat uskaltautuneet ja siellähän niitä kuusia riittää. Välillä pitää kuitenkin tulla tarkistamaan, että lauma on tallella ja siksikin näitä kahta uskaltaa pitää vapaina – varsinkin kun lumi rajaa mukavasti pihaa.

Jos osaavat alpakat yllättää, täytyy sanoa, että niin osaavat autotkin. Tässä kuussa on haettu heinäsatsi, pakun täydeltä pikkupaaleja. Juuri tänä kyseisenä heinänhaku-päivänä kävi, miten sen nyt ottaa – huonot vai hyvät uutiset ensin? No aloitetaan hyvistä, oltiin jo päästy kotipihaan saakka. Huonot uutiset ovatkin, että siinä kohtaa pakusta hävisi vaihteet, tuosta noin vaan eikä nyt ole alpakankuljetus-autoa! Mutta onneksi autot yleensä saa korjattua, joten elämme toivossa, että jonakin päivänä taas alpakat pääsevät ajelulle. Tinja ja Tiuku varsinkin toivovat varmasti samaa, mutta siihen saakka saavat tyydyttää uteliaisuuttaan pihapiiriä tutkailemalla 🙂

Valoisia talvihetkiä ja pihailuja, terveisin

Alpakkamaasta